Uutiset

Ajankohtaista meiltä ja muualta

Uutiset

16/08/2017
Norma Holmberg Norteconin kaupallisen konsultoinnin tiimiin

Olemme iloisia voidessamme kertoa, että yrityksemme on saanut lisäresursseja Norma Holmbergin liityttyä kaupallisen konsultoinnin tiimiimme

 

Norma Holmberg on toiminut alan tehtävissä kaiken kaikkiaan 19 vuotta, joista viimeiset 14 vuotta Realprojekti Oy:n palveluksessa. Norma omaa osaamista sekä kiinteistönomistajan että konsultin näkökulmasta. Hän on vuosien varrella toiminut usean eri kauppakeskuksen ja liikekiinteistön kehittämishankkeissa eripuolilla Suomea. Osaamisellaan, pitkäaikaisella kokemuksellaan ja kielitaidollaan Norma tuo tiimiimme kaivatun lisäresurssin. Norma on aloittanut tehtävässään elokuussa 2017.  

 

”Norteconissa minua viehättää sen hyvä maine ja ammattitaitoinen tiimi. Odotan innolla uusia haasteita ja uusia kehitysprojekteja. Uskon että voin kokemuksellani tuoda uutta näkökulmaa ja uutta kokemusta jo ennestään osaavaan tiimiin. Olen iloinen voidessani liittyä norteconilaisten joukkoon ” kertoo Norma.

 

Toivotamme Norman lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme!

 

Tero Lassila

toimitusjohtaja

28/12/2016
Monipuolinen, laadukas ja viihtyisä kauppakeskus Seinäjoelle!

Pohjanmaan ytimeen Seinäjoelle rakentuu alueensa ylivoimaisesti suurin, kattavin ja helpoimmin saavutettavissa oleva kauppakeskus. Lakeuden Ankkuriin tulee noin 42.000 m2 vuokrattavaa pinta-alaa ja se avataan keväällä 2019. Rakentaminen on käynnistymässä kesän 2017 aikana.

Lakeuden Ankkuri suunnitellaan alusta pitäen eläväksi ja joustavaksi tapahtumakeskukseksi. Kaikkia ikäryhmiä palvelevaan kauppakeskukseen on helppo tulla suuren parkkipaikan ja erinomaisten liikenneyhteyksien ansiosta. Keskustasta voi tulla vaikka pyöräillen.

Keskeinen sijainti perinteisellä Joupin kaupan alueella lähellä keskustaa ja mittava lähiasutus kävelyetäisyydellä tekevät Lakeuden Ankkurista houkuttelevan kauppapaikan niin isoille kuin pienillekin yrityksille. Keskus tarjoaa jatkossa erinomaisen valikoiman lähes kaikilta erikoiskaupan alueilta, erityisesti muodin ja vapaa-ajan sekä urheilun osalta. Arjen asioinnin kattavaa tarjontaa ankkuroi Joupin uusi K-citymarket. Monipuolinen ravintola- ja kahvilatarjonta takaavat miellyttävät lepohetket ostosten lomassa. Lakeuden Ankkurin uusi multiplex tarjoaa leffaensi-illat tuoreeltaan.

27/12/2016
” i3 ” ON NYT EASTON HELSINKI

Keskon Itäkeskukseen rakenteilla oleva uusi kaupunkikeskus juhli perjantaina 4.11. sen ensimmäisen osan harjannostajaisia. Samalla otettiin käyttöön kaupunkikeskukselle nimikilpailun kautta löytynyt nimi Easton. Tämän ensimmäisen, lokakuussa 2017 avattavan osan rakennusoikeus on 26.000 kem² ja vuokrattavaa pinta-alaa löytyy 20.000 kem². Eastonin ensimmäisen osan valikoima keskittyy erityisesti ruokaan, ruokailuun ja arjen asiointiin uuden konseptin mukaisen K-citymarketin ja noin 30 päivittäiseen asiointiin liittyvän kaupan ja palveluntarjoajan voimin. Jo ensimmäinen vaihe tarjoaa lähes 1.000 autopaikkaa ja sisätilaparkit yli 300 polkupyörälle.

Kokonaisuudessaan Easton Helsinki on yli 200 miljoonan euron investointi. Kokonaisrakennusoikeus on noin 62.000 kem² liiketilaa sekä 8.400 kem² asumista. Eastonin toisen osan arvioidaan valmistuvan syksyllä 2019. Toisen vaiheen palvelutarjonta painottuu vapaa-aikaan, harrastamiseen, hyvinvointiin ja viihteeseen, viihtymistä ja sosiaalista elämää unohtamatta.

22/12/2016
Joulutervehdys

Kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana!

Olemme perinteisten joulukorttien sijaan tänä vuonna tukeneet Pelastakaa Lapset ry:tä.

 

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017 !

 

Toivottaa: Tero, Tiina, Risto, Lasse ja Seppo

20/01/2015
KESKO INVESTOI HELSINGIN ITÄKESKUKSEEN 100 MILJ. EUR.

Kesko rakentaa Itäkeskukseen nykyisen K-citymarketin alueelle uuden ja modernin kauppakeskuksen. Vaiheittain rakennettava keskus palveluineen keskittyy erityisesti ruokaan, viihtymiseen ja kohtaamiseen. Kauppakeskuksen ensimmäinen vaihe valmistuu vuoden 2017 lopussa. Sen koko on 26 000 kerrosneliömetriä ja investoinnin arvo noin 100 miljoonaa euroa. Alueen asemakaava mahdollistaa myös asuntorakentamista.

 

Lisätietoja projektista Keskon sivuilla: www.kesko.fi

 

Tero Lassila                                   
+358 400768014                           
tero.lassila@nortecon.fi   

01/09/2014
UUTTA KAUPUNKIELÄMÄÄ LAHDEN KESKUSTASSA, KORTTELI 42 VUOKRAUS KÄYNNISSÄ

Lahden keskustaan on syntymässä kokonaispinta-alaltaan noin 50 000 m²  kokoinen hyvinvoinnin kortteli. Kortteliin tulee noin 23 000 m² liiketilaa ja noin 21 000 m² asuinpinta-alaa, josta osa on suunniteltu hyödynnettäväksi hotellikäytössä. Pysäköintipaikkoja asiakaskäyttöön tulee noin 350.

 

Kortteli 42 sijaitsee Lahden keskustassa, kahden vilkkaan liikenneväylän, Vesijärvenkadun ja Kauppakadun varrella. Kortteli on perinteistä kaupan aluetta jo vuosikymmenten takaa, mutta uudistuu sekä sisällöltään että ulkoiselta olemukseltaan tähän päivään.

 

Kauppakeskuksen laadukas liikevalikoima, harrastusmahdollisuudet sekä erilaiset viihtymiseen liittyvät tilaratkaisut on suunniteltu hyvinvointiteemaa korostaen. Kortteli tarjoaa viihtyisän ja miellyttävän ympäriston päivittäiselle asioinnille ja alueen torimainen tunnelma tuo kiireettömyyden tunnetta. Kortteli 42 on elämys, joka halutaan kokea.

 

Vapaa-aikaan ja harrastamiseen kauppakeskus tarjoaa paitsi aktiviteetteja, myös laadukkaan valikoiman vaatteiden-, liikuntaharrastamisen ja retkeilytarvikkeiden myymälöitä. Hyvinvointi- ja kauneudenhoitopalvelut muodostavat oman kokonaisuuden. Myös ravintolat ja kahvilat houkuttelevat monipuolisuudellaan.  

 

Lisätietoja ja vuokraus:

 

Tero Lassila                                   
+358 400768014                           
tero.lassila@nortecon.fi   

 

Tiina Hänninen
+358 405351685
tiina.hanninen@nortecon.fi     

 

Lasse Ekholm                
+358 500458624        
lasse.ekholm@nortecon.fi

 

20/01/2014
ITÄ-HELSINGIN UUDEN KAUPUNKIKESKUKSEN i³:N VUOKRAUS ON KÄYNNISSÄ

Uusi moderni kauppakeskus i³ toimii valmistuttuaan koko itäisen Helsingin uutena modernina kaupunkikeskustana. Yhdessä kauppakeskus Itiksen kanssa se muodostaa Pohjois-Euroopan suurimman kaupallisen keskittymän jossa käy vuosittain noin 27 miljoonaa asiakasta. Alueen jatkuva kehitys ja kasvava turismi takaavat ostovoiman voimakkaan kasvun lähivuosina.

 

Valmistuttuaan kauppakeskus i³ on ylivoimaisesti vaivattomin paikka päivittäiselle asioinnille, mutta myös erinomainen kohde illan ja viikonlopun viihtymiselle. Kauppakeskus i³ tarjoaa herkullisen ja monipuolisen ruokamaailman kauppoineen, ravintoloineen ja kahviloineen sekä ainutlaatuisen kattauksen urheilun, vapaa-ajan ja viihteen parhaita toimijoita. Keskuksen vuokrattava pinta-ala on noin 50.000 m², sen valikoimiin tulee 100 eri toimijaa ja ankkurina toimii uudistetun konseptin K-citymarket.

 

Keskuksesta rakennetaan esteettisesti raikas ja rohkea, tunnelmaltaan turvallinen ja elävä. Sen helppo saavutettavuus, hahmotettavuus ja 2000 pysäköintipaikkaa tekevät päivittäisestä asioinnista sujuvaa ja miellyttävää. i³ tarjoaa kaikki modernin monikanavaisen kaupan palvelut logistiikkapalveluineen ja noutopisteineen.

 

Lisätietoja:
 

Tero Lassila                                        

+358 400768014                            

tero.lassila@nortecon.fi    
                                

Lasse Ekholm                 
+358 500458624         
lasse.ekholm@nortecon.fi

 

Tiina Hänninen
+358 405351685
tiina.hanninen@nortecon.fi       

24/04/2013
KAUPPAKESKUS HANSA UUDISTUU

Turun ytimessä sijaitseva Kauppakeskus Hansa on Turun suurin ja vanhin kauppakeskus. Veritas Eläkevakuutuksen teettämä peruskorjaus- ja muutostyö Yliopistonkatu 20:ssä on loppusuoralla. Kauppakeskuksessa on avattu huhtikuussa uusi, lähes 3 000m² H&M Hennes & Mauritz sekä Turun alueen kolmas Stadium-myymälä. Uusia myymälöitä avataan kauppakeskuksessa lisää kevään ja kesän aikana.

 

Remontin jälkeen Kauppakeskus Hansassa palvelee yli 150 liikettä sekä kahvilaa. Yhteensä vuokrattavaa pinta-alaa on yli 40 000m².

08/02/2013
TIINA HÄNNINEN NIMITETTY KAUPALLISEKSI KONSULTIKSI

Iloksemme ilmoitamme, että Tiina Hänninen on nimitetty kaupalliseksi konsultiksi Oy Nortecon Ab:hen.

 

Tiina Hänninen on työskennellyt 13 vuotta Bestsellerin palveluksessa, joista viimeiset 11 vuotta maajohtajana Suomessa. Osaamisellaan Tiina tulee vahvistamaan kaupallista osaamistamme erityisesti vuokralaisnäkökulmasta ja tuo mukanaan vahvaa muotikaupan osaamista. Tiina aloittaa tehtävässään huhtikuun alussa 2013.

 

”Norteconissa minua erityisesti puhuttelee sen hyvä maine ja yksityinen omistus. Odotan innolla aloitusta uudella alalla Norteconissa, osana pientä ja osaavaa tiimiä. Uskon että vuokralaisnäkökulman lisäksi tunnen hyvin kuluttajan käyttäytymistä ja erityisesti nuorten ja kaupunkilaisten kuluttajien odotuksia ja vaatimuksia. Olen ylpeä päästessäni mukaan Norteconilaisten joukkoon” Tiina kommentoi.

 

Toivotamme Tiinan lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme!

 

Tero Lassila
toimitusjohtaja

+358 400 768 014
tero.lassila@nortecon.fi

01/11/2012
Kauppakeskus Matkus avattu

Kuopion eteläpuolelle 1.11.2012 avattu kauppakeskus Matkus on ensimmäinen Ikano Retail Centres Finland Oy:n kauppakeskus Suomessa.

 

Liiketilaa uudessa kauppakeskuksessa on noin 31 000 neliötä ja siellä avattiinn noin 90 erilaista myymälää ja ravintolaa. Ilmaisia pysäköintipaikkoja on 3000.

 

Erityisesti muodin ja pukeutumisen saralla monipuolisuus korostuu – BikBok avasi Suomen ensimmäisen liikkeensä kauppakeskuksessa. New Yorker ja Companys taas ovat järjestyksessä toiset liikkeet Suomen markkinoilla.

 

Oy Nortecon Ab on toiminut hankkeessa alusta asti osallistuen kaupalliseen ja toiminnalliseen suunnitteluun, tenant mixin suunnitteluun ja toteutukseen sekä tilamarkkinointiin ja vuokraukseen.

 

Kauppakeskus Matkukseen odotetaan noin neljä miljoonaa kävijää vuodessa.

Sivut